Annons
Fortum jatkaa käyttö- ja kunnossapitoyhteistyötään vesivoimalaitoksilla Caverionin kanssa

Caverion Oyj Sijoittajauutinen 29.3.2022 klo 9.00

Fortum jatkaa käyttö- ja kunnossapitoyhteistyötään vesivoimalaitoksilla Caverionin kanssa

Fortum jatkaa käyttö- ja kunnossapitokumppanuuttaan Caverionin kanssa 13 vesivoimalaitoksella.

Caverion vastaa Fortumin Oulu- ja Emäjoen sekä Vuoksen alueiden vesivoimalaitosten paikalliskäytöstä ja kunnossapidosta. Lisäksi Caverion osallistuu voimalaitosten uusinta- ja ylläpitoprojekteihin liittyviin suunnittelu-, toteutus- ja käyttöönottotoimeksiantoihin.

"Olemme iloisia, että voimme jatkaa vesivoimalaitosliiketoimintamme kehitystä yhdessä Caverionin kanssa. Tavoitteenamme on jatkuvasti parantaa toimintatapojamme yhdessä kumppaneidemme kanssa ja samalla nostaa toiminnan tuloksellisuutta. Erityisesti turvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeää. Olemme lanseeranneet uuden ajattelutavan "Beyond Zero", jonka mukaan emme tyydy vain saavuttamaan tavoitteitamme, vaan etsimme uusi tapoja ylittää jo ennestään kunnianhimoiset tavoitteemme. Haluamme tulevaisuudessa nousta kokonaan uudelle tasolle ja haastamme myös kumppanimme tähän", sanoo Fortumin Suomen vesivoimalaitosten ylläpidosta vastaava aluejohtaja Markku Nivalainen.

"On hienoa jatkaa Fortumin vesivoimalaitoksilla yhteistä kumppanuuttamme, jossa jatkuva kehittäminen on ollut koko ajan toimintamme ytimessä. Jaamme Fortumin kanssa yhteisen tavoitteen korkeasta turvallisuuskulttuurista", sanoo Caverionin Teollisuusdivisioonan johtaja Elina Engman.

Caverion on vastannut Fortumin 13 vesivoimalaitoksen käyttö- ja kunnossapidosta jo vuodesta 2013.

Fortumin Oulujoen ja Vuoksen vesistöjen vesivoimalaitoksilla on suuri merkitys uusiutuvan ja kotimaisen sähkön tuotannossa. Säätövoimana vesivoima tasapainottaa muita energiantuotantomuotoja ja täyttää aukot energiantuotannossa, kun tuuli ei puhalla tai aurinko paista.

Fortum

Fortum ja Uniper muodostavat eurooppalaisen energiakonsernin, jonka tavoitteena on mahdollistaa siirtymä kohti hiilineutraalia tulevaisuutta. Noin 50 gigawatin sähköntuotantotehomme, laajan kaasun tuonti- ja varastointitoimintamme sekä kansainvälisen trading-liiketoimintamme ansiosta olemme asiakkaillemme luotettava energiakumppani Euroopassa ja maailmanlaajuisesti. Olemme jo nyt Euroopan kolmanneksi suurin CO2-vapaan sähkön tuottaja ja myös kasvumme kohdistuu puhtaaseen sähköön, vähähiiliseen energiaan ja tulevaisuuden vetytalouden rakentamiseen. Kehitämme lisäksi ratkaisuja, jotka auttavat yrityksiä ja kaupunkeja vähentämään ympäristöjalanjälkeään. Meillä on yhteensä 20 000 työntekijää ja toimintoja 40 maassa; tämä tarkoittaa osaamista, resursseja ja riittävää läsnäoloa vauhdittamaan energiamurrosta kohti puhtaampaa maailmaa. fortum.fi; uniper.energy

Source: Cision
Tillbaka

Det verkar som att du använder en annonsblockerare

Om du är prenumerant behöver du logga in för att fortsätta. Vill bli prenumerant kan du läsa Di Digitalt för 197 kr inkl. moms de första 3 månaderna.

spara
1090kr
Prenumerera